maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hiekkamonttu Freeride


Lähdettin isän kanssa hiekkamontuille kuvaamaan (tai minä kuvasin ja isä oli kuvattavana).
Oli mukava etsiä sopivia kuvauspaikkoja ja putoilla hiekkamontun reunoja pitkin. Iskää taisi vähän pelottaa ensimmäiset laskut ;)

Toinen kuva on kuvattu varjossa ja toinen auringossa. Värilämpötila luo erilaisen värimaailman kuviin. Lisäksi sävyjä on hieman tehostettu kuvankäsittelyssä.

Ylemmässä kuvassa valotus on otettu taivaasta, jolloin varjossa oleva maisema jää tummaksi. Salamalla sai valaistua kuvan tärkeimmän alueen.

Alemmassa kuvassa, kun isä lähti laskemaan hiekkamonttua alas seurasin liikettä kameralla ja pidin nappia pohjassa sarjakuvauksella . Valotusaika yläkuva 1/250 sec;   f/9;   ISO 100 ja alakuva 1/400 sec;   f/8;   ISO 100.

Erilaisten taustojen vaikutus

Halusin kuvata tämän kukan, koska se oli mielestäni kaunis vaikka onkin vähän yksinkertainen. Isä sanoi: " Kuvaa se niin, että se erottuu taustasta." Yritin kuvata sen niin, että takana ei näkyisi mitään häiritsevää. Samalla opettelin vähän valotuksen mittausta. Sen lisäksi, että taustalla ei näy mitään häiritsevää kohteen saa irti taustasta valoeroilla. Ensimmäisessä kuvassa tausta on lähellä samaa sävyä, mitä itse kukka on. Toisessa kuvassa on sama valotus, mutta kuvattuna eri suuntaan tausta on varjossa. Kolmannessa kuvassa kuvasin taivasta vasten. Valotus on mitattu  taivaasta, joka on paljon kukkaa kirkkaampi. Tälläkin tavalla kukka erottu hyvin taustasta.

1/320 sec;   f/2.8;   ISO 2000

1/320 sec;   f/2.8;   ISO 2000

1/2500 sec;   f/2.8;   ISO 2000



"Arabialaista" kirjoitusta

Halusin vielä kokeilla lisää valomaalausjuttuja. Tässä vähän erilainen kuva. Tässä kuvassa on puoli minuuttia pikkusiskon tanssmista taskulampun kanssa. Ol hauska katsoa, kuinka hassuihin asentoihin pikkususko joutui maalatessaan tätä kuvaa :) Valotusaika:30.0 sec;   f/22;   ISO 100

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tampere by night - yökuvausta Hämeenkadulla 4.1.2014

Harmaa katukivi näyttää erilaiselta valoissa. Etsittiin isin kanssa ensin sopiva paikka ja pystytettiin kamera jalustoineen siihen. Oli hauska olla keskellä ihmisvilinää tien varressa kameran kanssa. Valotusaika:30.0 sec;   f/22;   ISO 100

Teleobjektiivilla taustamaiseman saa "lähemmäksi". Että taustan saisi teräväksi, oli pakko pitää pienintä  valotusaukkoa. Se taas vaatii pitkää valotusaikaa. Isi yrittää lukea uutisia kännykästä mahdollisimman paikallaan :) Valotusaika:123.0 sec;   f/22;   ISO 100

Tämä kuvan minä otin bussipysäkillä. Katselin , koska joku ihminen kävelee sopivasti valon eteen ja sitten vaan kuvia räpsimään. Vihreä sumu, joka on kuvan yläreunassa on aika jännän näköinen. Valotusaika:1/10 sec;   f/5.6;   ISO 800

Joulukorttikuvausta


 Kuva tehtiin pitkällä valotuksella. Valotuksen aikana isä ja pikkusisko kävelivät lamppujen kanssa pellolla päivällä merkittyä sydämen muotoista rataa. Punainen lato piti valaista useilla salaman väläytyksillä. Valotusaika 242 sekuntia, f/22, ISO 100. Kun mittailin isin kanssa valotusaikaa, tarvittiin matikkaa , koska valotus mitattiin isoimmalla valotusaukolla ja aika piti muuttaa pienimmälle valotusaukolle sopivaksi.

Otettiin siinä muutama kuva ja valotuksien odottelu oli hieman tylsää ja siinä tuli kylmä, mutta loputuloksesta tuli hieno :)